Valkoista okraa

Neulesuunnittelija Veera Välimäellä on persoonallinen oma tyylinsä, josta pidän kovasti. Olen neulonut hänen malleistaan suositun Still Light -tunikan ja tämän Ochre-villatakin. Hänellä on hieno tapa tehdä vaatteen teknisestä muotoilusta samalla esteettistä muotoilua.

Okra on värinä uskomattoman kaunis, mutta se saa naamani näyttämään pahoinvoivan vihreältä. Mietin kauan, mikä voisi olla tähän malliin sopiva väri. Langalla oli myös muita vaatimuksia: se ei saanut olla liian pörröistä tai paksua, ettei mallin kepeys menisi pilalle.

Pohdiskelin sitäkin, olisiko luonnonvalkoinen villasekoite pitänyt värjätä, mutta pelasin varman päälle ja annoin sen jäädä sellaisekseen. Villavyyhti-kaupan loppuunmyynnistä löytynyt lanka oli mukavan joustavaa ja helppoa neulottavaa. Langankierroilla tehdyt lisäykset näkyvät kivasti.

Kastelemalla sileytetty neule näytti luonnossa vähemmän ryppyiseltä, mutta armoton sivuvalo ja valkoinen lanka tuovat kuvassa joka kuprun esiin.

Smaragdinvihreää lehtipitsiä

Neulomisinto on ollut hiipumaan päin, mutta aiemmin valmistuneissa töissä on vielä jonkun verran raportoitavaa.

Loppukesästä sain aloitettua pitkään ihailemani mallin, Classic Elite Yarnsin Kudzu Shawletten. Olen aina pitänyt lehtipitsikuvioista, ja tässä mallissa ne oli toteutettu kauniisti. Lehdet kasvavat alun varsista ja suurenevat huivin levetessä.

Pidin kovasti myös kieputtamalla saatavasta kerrosefektistä. Kieputettavaa kyllä riittikin: leveyssuunnassa neulotussa huivissa oli silmukoita puikolla lopulta yli 600. Mallikerta oli onneksi helppo ja selkeä, työ sujui kuin itsestään ja valmistui nopeasti.

Olin hieman liian optimistinen lanka-arviossani, kun kuvittelin yhden 100 gramman Malabrigo Sock -vyyhdin riittävän koko työhön. Ei riittänyt. Eikä kovin samanlaista toista löytynyt, joten reunasta tuli kellertävämpi. Päätin antaa asian olla häiritsemättä liikaa, ovathan lehdet luonnossakin aika eri värisiä. Lisälangan hankkimisen lopputuloksena oli tietysti se, että varsin ärhäkkää vihreää jäi kunnolla yli. Ettei lanka loppuisi uudestaan kesken, siitä tuli pipo.

Käytin huivin kuvioita ja levitin pipoa mahdottoman leveäksi reggae-hatuksi. Se lötköttää päässä mukavasti, ja sisään mahtuu enemmänkin tukkaa ja nutturaa. Väri tosin on sen verran räikeä, että talvikalpea ihminen jää pahasti kakkoseksi. Yhdessä huivi ja pipo aiheuttavat viheryliannostuksen, mutta erikseen väri on aika mehevä. Vaikka tykkäsin sekä langasta (mikä unelmaneulottava!) että väristä, kumpikaan työ ei jäänyt omaan käyttöön. Taidan olla enemmän tällainen harmastelija.

Romanttiset ranteenlämmittimet

Ranteenlämmittimien neulominen käy mukavasti tv:n edessä, ja valmista tulee mukavan nopeasti. Joulunalusaikana mieleen jäi kytemään ajatus oman pienen lahjapankin perustamisesta, ettei joulukuusta tulisi pakkoneulontaa. Jos pieniä töitä neuloo pitkin vuotta, niitä pitäisi olla sopivasti eteenpäin annettavaksi sitten, kun sesonki on käsillä.

Ensimmäinen kaukokatseinen ranteenlämmitinpari syntyi liukuvärjätystä vironvillasta (taas...). Neuloin muutaman nurjan raidan varteen, kämmenen kohdan jätin sileäksi. Palmikkoneulos toimittaa resorin virkaa. Ompelukorin pohjalta löytyi pellavapitsiä, joka sopi murrettujen värien maailmaan. Pitsiä on ranteensuussa poimutettu sen verran, että käsi mahtuu helposti sisään. Piparkakkureunus on tehty luomalla.

Kaksivärinen patenttineule - Brioche Stitch Cowl

Pinterestin inspiroivassa kuvamaailmassa tulin törmänneeksi useampaankin kaksiväriseen patenttineuleseen. Englanninkielinen brioche stitch on niin herkullinen nimi neulokselle, etten malttanut kokeilla sitä itsekin. Tuubihuiville tai kaulurille on aina käyttöä, joten sellainen päätyi puikoille.

Ohjeita ja ohjevideoita löytyi helposti, mutta niistä ei ollut heti apua. Anglosaksisessa maailmassa on vallalla niin erilainen neulomisen tekniikka, etten osaa hyödyntää heidän kuvamateriaaliaan. Onneksi joukosta löytyi viimein joku suomalainenkin esimerkki.

Suomenkieliset nimitykset ovat usein kovin teknisiä. Eikö pullaneulos olisi paljon houkuttavampi kuin patentti?

Patenttineulos syntyy hitaasti, kun jokaista kerrosta varten on käytävä silmukat läpi kahdesti. Helppoa ja mukavaa on se, että kaksivärisessä patentissa on aktiivisena vain yksi väri kerrallaan. Lopputulos on ilmava ja joustava.

Lankana oli ohuehko 100-prosenttinen virolainen villalanka, suosikkini. Puikot olivat kokoa 4 mm, joten neuloksesta tuli löysää ja aika epätasaisen näköistä. Kastelussa neulos sileni mukavasti. Tuubissa on erilaiset sisä- ja ulkopuoli, jotka näkyvät molemmat, kun yläreunaa taittaa hieman. Kuvassa ero näyttää tosin pienemmältä kuin todellisuudessa.

(Sorry, no English text here in spite of the misleading heading.)

Joulunajan käsienlämmittimet

Blogi on ollut hiljaa, mutta neuleita on valmistunut hiljakseen. Jouluksi neuloin kasan ranteenlämmittimiä.

Kaikki parit on neulottu jämälangoista, kirjavimmat hyvinkin lyhyistä pätkistä. Mukana on käsinvärjättyjä, Noroa, Nallea, jotain bambua ja tunnistamattomiakin pikkukeräsiä. Vaihtelun vuoksi tein muutamiin piparkakkureunuksen luomalla, yhdessä parissa on erikseen neulottu reunapitsi. Omia lemppareitani ovat kaikkein räikeimmät väriyhdistelmät, mutta - yllätys yllätys - ne eivät jääneet omaan käyttöön.


Ompelurasian pohjalta löytyi pinkkiä ohutta satiininauhaa, joka solahti sopivasti ranneosan silmuihin.



Muutamat lapasetkin mahtuivat joukkoon, vaikka Helsingin pääosin leudossa talvessa olisi enemmän käyttöä sormikkailla. Langanpäiden päättelyä on lapasissa vain sopivammassa suhteessa neuleen kokoon nähden.

Aina hieman viimeisimmästä muodista jäljessä... Nämä suloiset pöllölapaset olivat kovassa huudossa pari-kolme vuotta sitten. Louhittaren luolan upea maksanesteen värinen lanka sai parikseen luonnonvalkoista seiskaveikkaa. Sisällä on ohuemmalla pehmeällä villasekoitteella neulotut vuorilapaset. Pitäisi tarjeta!

Kuurankukkalapasten sisällä on kaksinkertaisella alpakalla neulotut pehmeät sisälapaset. Tämä malli oli aika työläs, välillä oli luovuttaminen lähellä. Olin ihaillut Kaikki lähti lapasesta -kirjasta löytyvää mallia jo ainakin vuoden, joten oli jo korkea aika tarttua toimeen.

Pellavainen raastinrauta

Pellava. Tuo ihana moneen taipuva pellava.

Luulen, että rakastuin materiaaliin jo taaperoikäisenä lukiessani Kuinka myyrä sai housut -kirjaa. Sileä, karkea, paksu, ohut, juhlava, maanläheinen - kaikki käyvät.

Tämän kesän helteissä oli taas mukava kaivaa vanhat hyvät pellavamekot kaapin pohjalta. Pesut tekevät niistä vain parempia! Mekkojen innottamana ostin kaksi sadan gramman kerää balttilaista pellavalankaa, Tallinnasta, kuinkas muuten. Teki mieli neuloa loppukesään sopiva rouhea pellavahuivi, joka lämmittäisi olematta liian kuuma. Neuloin pitkän kolmiohuivin ensimmäisen kerän mitan leventäen ja toisen kaventaen.


Lanka näytti kerällä tarkoitukseen juuri sopivalta, mutta se osoittautui melko kovaksi... Halusin ilmavaa ja reikäistä neulosta. Lopputulos muistutti hieman liikaa vanhan ajan kalastusverkkoa. Kosketustuntumasta tulee mieleen lähinnä kuorintakinnas. Auts. Mutta mukavan pellavaisen värinen huivi tuli! Kolmisen metriä raastinrautaa!

Kesäloma puikoilla

Ihana, lämmin kesä sulatti luut ja ytimet. Neulominen ei oikein maistunut ulko- ja kotimaisessa kuumuudessa. Pienet puuvillasukkaset sentään sain alulle.

Sukat näyttivät kovin kaljuilta vain tasaisena pintana, joten kirjoin pienet koristelut varteen. Pistot ovat tuttuja ensimmäiseltä koululuokalta, jolloin niitä pujoteltiin vohvelikankaaseen. Tämä yhdistelmä löytyi Pinterestin aarreaitoista, joita hyödynsin varsin suoraviivaisesti kopioimalla.

Pyörähdin toukokuussa Narinkkatorin käsityömarkkinoilla "vain katsomassa". Kuinkas vain sattuikaan, tulin ostaneeksi kaksi vyyhtiä Handun merinolankaa, yhden murskatun mustikan värisen, toisen hennon vihreän omenaisen. Jämäpussista löytyi vielä samanvahvuista Louhittaren Luolan savunharmaata, ja laskin niiden yhteensä riittävän jonkinlaiseen kesäpaitaan.

Raitojen ja värivaihteluiden yhdistelmästä tuli aika mehukas.

Luonnossa raidat eivät vilistä silmissä ihan näin ilkeästi.

Suositusta isommalla puikkokoolla neuloksesta tuli ilmavaa ja kevyttä, mutta päälle tämä ei ole vielä ennättänyt. Mutta ei hätää, villapaitakelejä kyllä vielä riittää.

Vartalo-osa on yksinkertainen laatikko, kaula-aukossakaan ei ole muotoiluja. Poimin hihojen silmukat käsiaukoista ja neuloin lyhennetyillä kerroksilla vähän pyöriömuotoa.

Värien ja raitojen yhdistelmä ei tunnu omimmalta, joten tämä pehmeä neule jää vain kotikäyttöön.

Kesätunnelmassa on vielä tekeillä pellavainen rouhea huivi.

Mukavia neulontahetkiä lämmössä - ja siitä huolimatta!

Mun mustavalkoinen Muhu-takki

Virolainen käsityöperinne on täynnä upeita inspiroivia kuvioita, väri-ilotulitusta ja romanttisia yksityiskohtia. Jokainen pieni matka Viroon on saanut sormet syyhyämään innosta kokeilla itsekin.

Virtuaalisessa neuleyhteisössä näkyi keväällä muhulaisvaikutteita Handun upeassa neulepaketissa, joka sisälsi Tiina Kaarelan suunnitteleman sukkaohjeen ja Handun Ilonan värjäämät langat. Ihailin kuvia ja mallia, mutta tiesin, että väripläjäys jäisi kohdallani käyttämättä. Harmaasävyinenkin paketti oli tarjolla, mutta jostain syystä en tarttunut siihenkään. Pitkävartisille sukille ei ollut niin suurta kaipuuta, että olisin halunnut viettää niin monta tuntia niitä neuloen.

Käväisin pienellä langanhakumatkalla Tallinnan Karnaluksissa toukokuun alussa. Löysin pehmeää balttilaista villaa, jota kannoin kotiin harmaana ja valkoisena 1,7 kg. Aiemmin olin ostanut mustaa vironvillaa, jota oli vielä muutama sata grammaa jäljellä. Kotona pengoin neuleohjehyllyäni ja löysin ohjeen, jossa yhdistyivät sopivasti ajatus ja langat: muhulaiskuvioinen neuletakki! Päätin toteuttaa värikkään ohjeen mustavalkoharmaana.

Tästä se lähti! Kupruilu tasoittui kokonaan kastelun yhteydessä.

Ohje löytyi virolaisesta Käsityö-lehdestä vuodelta 2011. Siitä ei ole montaa hyvää sanaa sanottavana: kerros- ja silmukkamäärät eivät täsmänneet ohjeen kanssa (esim. luo 57, lisää 48, jatka neulomista 104 silmukalla. Miten???) Kuviokaavioiden leveydet olivat sattumanvaraisia, keskittämisestä ei ollut ainuttakaan mainintaa, toistettavaa mallikertaa ei ollut merkitty, kuvioista puuttui osia kavennusten kohdalla jne.



Lehden kuvassa ollut neule ei näyttänyt vastaavan ohjetta reunapaneelien ja hihojen puhvien suhteen. Muutenkin vaikutti siltä, että oli menty siitä, mistä rima on matalin, eikä siitäkään erityisen hyvin. Eipä neulominen nyt mitään ydinfysiikkaa ole silloinkaan, kun pitää ratkoa ongelmia itse, mutta pyrki kyllä harmittamaan.


Hihojen kohdalla luovuin ohjeen tarkasta seuraamisesta ja sain sopivat sovittamalla. Yläreunan puhvit neuvottiin tekemään laskoksilla, mutta halusin tasaisemmin jakautuvan rypytyksen. Rypytin yksinkertaisesti harsinpistoilla reunaan ommellulla rypytyslangalla.

Takki valmistui yllättävän nopeasti, vajaassa kahdessa kuukaudessa. Eihän se tietysti lyhyt aika ole, mutta tässä oli kyllä puikottamista. Se oli myös ensimmäinen suurempi kirjoneuletyöni, joten opettelin samalla lajityyppiäkin. Nurjan puolen neulominen osoittautui huomattavan hitaaksi, enkä ehkä toiste ryhdy ihan yhtä suuriin pintoihin. Tai mistäs sitä koskaan tietää... Yleensä käsialani on aika piukkaa, mutta kirjoneuleessa se löystyi jonkin verran, kun langanjuoksuja ei auta kiristellä.

Ja tällainen siitä tuli:

Hakaset ovat lähinnä norjalaistyyliset, mutta onhan koko takki omanlaisensa sovellus esikuvistaan. Kuvassa hakaset jostain syystä vinksottavat, mutta päällä asettuvat suoraan. Kuvat ovat muutenkin kehnoja, kuvaajan taitamattomuudesta ja päivien pimeydestä johtuen.

Takakappaleen kolmionmuotoinen helma oli mukava yksityiskohta. 

Olen lopputuloksesta iloinen, kyllä kannatti! Seuraavaksi tartun kyllä taas johonkin simppeliin.

Isoilla puikoilla ja nopeasti

Nyt jo hyvän tovin käytössä ollut neuletakki lojui keskeneräisenä puikoilla muutaman kuukauden. Kun tartuin siihen uudestaan, valmistui se käden käänteessä.

Neuloin takin poikittain neliskanttiseksi kappaleeksi, jossa on kaksi reikää hihoja varten. Reiät tein päättelemällä sopivan määrän silmukoita ja luomalla ne uudelleen seuraavalla kerroksella. Pienen pöytäliinan kokoinen tasakappale oli kieltämättä tylsä työ, mutta samalla oli helppo katsella elokuvia. Pyöriömuotoillut hihat neuloin erikseen, ne antavat muuten lötkölle vaatteelle vähän ryhtiä.

Valitsin langaksi myyränruskean Nalle-langan lähinnä sen konepestävyyden takia. Vaikka olin mittaillut silmilläni vastaavanlaisia neuletakkeja kaupoissa, en ollut ihan varma mallin onnistumisesta. Tai mallin ja mallin, sitähän tässä takissa ei juurikaan ole. Ettei lopputulos olisi ollut liian ankea, ompelin pellavapitsin kiertämään kaikkia takin reunoja sisäpuolelta. Pitsi vilkahtelee esiin käänteissä, ja kauluksen reunassa sen voi kääntää taitteeksikin. Vaate laskeutuisi kenties kauniimmin hieman ohuemmasta langasta neulottuna, ja saatanpa hyvinkin tehdä vielä joskus sellaisen.

En ole erityisen ihastunut ruskeisiin väreihin, mutta pellavanvärinen reunapitsi kummasti raikasti hieman tuhruisen väristä lankaa. Kylmän alkukesän aikana on ollut mukava lämmitellä rennon neuleen suojassa. Ainoa miinus on langasta lähtevä melkoisen voimallinen lampaan haju. Onkohan se sattumaa vai onko muissakin Nalle-langoissa sama ominaisuus?

Mustavalkoinen Muhu alkutekijöissään

Jotain siellä puikoilla kuitenkin on... Valmistuminen ei häämötä edes keskikaukaisessa tulevaisuudessa, tämä etenee h i t a a s t i.