Pellavainen raastinrauta

Pellava. Tuo ihana moneen taipuva pellava.

Luulen, että rakastuin materiaaliin jo taaperoikäisenä lukiessani Kuinka myyrä sai housut -kirjaa. Sileä, karkea, paksu, ohut, juhlava, maanläheinen - kaikki käyvät.

Tämän kesän helteissä oli taas mukava kaivaa vanhat hyvät pellavamekot kaapin pohjalta. Pesut tekevät niistä vain parempia! Mekkojen innottamana ostin kaksi sadan gramman kerää balttilaista pellavalankaa, Tallinnasta, kuinkas muuten. Teki mieli neuloa loppukesään sopiva rouhea pellavahuivi, joka lämmittäisi olematta liian kuuma. Neuloin pitkän kolmiohuivin ensimmäisen kerän mitan leventäen ja toisen kaventaen.


Lanka näytti kerällä tarkoitukseen juuri sopivalta, mutta se osoittautui melko kovaksi... Halusin ilmavaa ja reikäistä neulosta. Lopputulos muistutti hieman liikaa vanhan ajan kalastusverkkoa. Kosketustuntumasta tulee mieleen lähinnä kuorintakinnas. Auts. Mutta mukavan pellavaisen värinen huivi tuli! Kolmisen metriä raastinrautaa!

Kesäloma puikoilla

Ihana, lämmin kesä sulatti luut ja ytimet. Neulominen ei oikein maistunut ulko- ja kotimaisessa kuumuudessa. Pienet puuvillasukkaset sentään sain alulle.

Sukat näyttivät kovin kaljuilta vain tasaisena pintana, joten kirjoin pienet koristelut varteen. Pistot ovat tuttuja ensimmäiseltä koululuokalta, jolloin niitä pujoteltiin vohvelikankaaseen. Tämä yhdistelmä löytyi Pinterestin aarreaitoista, joita hyödynsin varsin suoraviivaisesti kopioimalla.

Pyörähdin toukokuussa Narinkkatorin käsityömarkkinoilla "vain katsomassa". Kuinkas vain sattuikaan, tulin ostaneeksi kaksi vyyhtiä Handun merinolankaa, yhden murskatun mustikan värisen, toisen hennon vihreän omenaisen. Jämäpussista löytyi vielä samanvahvuista Louhittaren Luolan savunharmaata, ja laskin niiden yhteensä riittävän jonkinlaiseen kesäpaitaan.

Raitojen ja värivaihteluiden yhdistelmästä tuli aika mehukas.

Luonnossa raidat eivät vilistä silmissä ihan näin ilkeästi.

Suositusta isommalla puikkokoolla neuloksesta tuli ilmavaa ja kevyttä, mutta päälle tämä ei ole vielä ennättänyt. Mutta ei hätää, villapaitakelejä kyllä vielä riittää.

Vartalo-osa on yksinkertainen laatikko, kaula-aukossakaan ei ole muotoiluja. Poimin hihojen silmukat käsiaukoista ja neuloin lyhennetyillä kerroksilla vähän pyöriömuotoa.

Värien ja raitojen yhdistelmä ei tunnu omimmalta, joten tämä pehmeä neule jää vain kotikäyttöön.

Kesätunnelmassa on vielä tekeillä pellavainen rouhea huivi.

Mukavia neulontahetkiä lämmössä - ja siitä huolimatta!

Mun mustavalkoinen Muhu-takki

Virolainen käsityöperinne on täynnä upeita inspiroivia kuvioita, väri-ilotulitusta ja romanttisia yksityiskohtia. Jokainen pieni matka Viroon on saanut sormet syyhyämään innosta kokeilla itsekin.

Virtuaalisessa neuleyhteisössä näkyi keväällä muhulaisvaikutteita Handun upeassa neulepaketissa, joka sisälsi Tiina Kaarelan suunnitteleman sukkaohjeen ja Handun Ilonan värjäämät langat. Ihailin kuvia ja mallia, mutta tiesin, että väripläjäys jäisi kohdallani käyttämättä. Harmaasävyinenkin paketti oli tarjolla, mutta jostain syystä en tarttunut siihenkään. Pitkävartisille sukille ei ollut niin suurta kaipuuta, että olisin halunnut viettää niin monta tuntia niitä neuloen.

Käväisin pienellä langanhakumatkalla Tallinnan Karnaluksissa toukokuun alussa. Löysin pehmeää balttilaista villaa, jota kannoin kotiin harmaana ja valkoisena 1,7 kg. Aiemmin olin ostanut mustaa vironvillaa, jota oli vielä muutama sata grammaa jäljellä. Kotona pengoin neuleohjehyllyäni ja löysin ohjeen, jossa yhdistyivät sopivasti ajatus ja langat: muhulaiskuvioinen neuletakki! Päätin toteuttaa värikkään ohjeen mustavalkoharmaana.

Tästä se lähti! Kupruilu tasoittui kokonaan kastelun yhteydessä.

Ohje löytyi virolaisesta Käsityö-lehdestä vuodelta 2011. Siitä ei ole montaa hyvää sanaa sanottavana: kerros- ja silmukkamäärät eivät täsmänneet ohjeen kanssa (esim. luo 57, lisää 48, jatka neulomista 104 silmukalla. Miten???) Kuviokaavioiden leveydet olivat sattumanvaraisia, keskittämisestä ei ollut ainuttakaan mainintaa, toistettavaa mallikertaa ei ollut merkitty, kuvioista puuttui osia kavennusten kohdalla jne.



Lehden kuvassa ollut neule ei näyttänyt vastaavan ohjetta reunapaneelien ja hihojen puhvien suhteen. Muutenkin vaikutti siltä, että oli menty siitä, mistä rima on matalin, eikä siitäkään erityisen hyvin. Eipä neulominen nyt mitään ydinfysiikkaa ole silloinkaan, kun pitää ratkoa ongelmia itse, mutta pyrki kyllä harmittamaan.


Hihojen kohdalla luovuin ohjeen tarkasta seuraamisesta ja sain sopivat sovittamalla. Yläreunan puhvit neuvottiin tekemään laskoksilla, mutta halusin tasaisemmin jakautuvan rypytyksen. Rypytin yksinkertaisesti harsinpistoilla reunaan ommellulla rypytyslangalla.

Takki valmistui yllättävän nopeasti, vajaassa kahdessa kuukaudessa. Eihän se tietysti lyhyt aika ole, mutta tässä oli kyllä puikottamista. Se oli myös ensimmäinen suurempi kirjoneuletyöni, joten opettelin samalla lajityyppiäkin. Nurjan puolen neulominen osoittautui huomattavan hitaaksi, enkä ehkä toiste ryhdy ihan yhtä suuriin pintoihin. Tai mistäs sitä koskaan tietää... Yleensä käsialani on aika piukkaa, mutta kirjoneuleessa se löystyi jonkin verran, kun langanjuoksuja ei auta kiristellä.

Ja tällainen siitä tuli:

Hakaset ovat lähinnä norjalaistyyliset, mutta onhan koko takki omanlaisensa sovellus esikuvistaan. Kuvassa hakaset jostain syystä vinksottavat, mutta päällä asettuvat suoraan. Kuvat ovat muutenkin kehnoja, kuvaajan taitamattomuudesta ja päivien pimeydestä johtuen.

Takakappaleen kolmionmuotoinen helma oli mukava yksityiskohta. 

Olen lopputuloksesta iloinen, kyllä kannatti! Seuraavaksi tartun kyllä taas johonkin simppeliin.

Isoilla puikoilla ja nopeasti

Nyt jo hyvän tovin käytössä ollut neuletakki lojui keskeneräisenä puikoilla muutaman kuukauden. Kun tartuin siihen uudestaan, valmistui se käden käänteessä.

Neuloin takin poikittain neliskanttiseksi kappaleeksi, jossa on kaksi reikää hihoja varten. Reiät tein päättelemällä sopivan määrän silmukoita ja luomalla ne uudelleen seuraavalla kerroksella. Pienen pöytäliinan kokoinen tasakappale oli kieltämättä tylsä työ, mutta samalla oli helppo katsella elokuvia. Pyöriömuotoillut hihat neuloin erikseen, ne antavat muuten lötkölle vaatteelle vähän ryhtiä.

Valitsin langaksi myyränruskean Nalle-langan lähinnä sen konepestävyyden takia. Vaikka olin mittaillut silmilläni vastaavanlaisia neuletakkeja kaupoissa, en ollut ihan varma mallin onnistumisesta. Tai mallin ja mallin, sitähän tässä takissa ei juurikaan ole. Ettei lopputulos olisi ollut liian ankea, ompelin pellavapitsin kiertämään kaikkia takin reunoja sisäpuolelta. Pitsi vilkahtelee esiin käänteissä, ja kauluksen reunassa sen voi kääntää taitteeksikin. Vaate laskeutuisi kenties kauniimmin hieman ohuemmasta langasta neulottuna, ja saatanpa hyvinkin tehdä vielä joskus sellaisen.

En ole erityisen ihastunut ruskeisiin väreihin, mutta pellavanvärinen reunapitsi kummasti raikasti hieman tuhruisen väristä lankaa. Kylmän alkukesän aikana on ollut mukava lämmitellä rennon neuleen suojassa. Ainoa miinus on langasta lähtevä melkoisen voimallinen lampaan haju. Onkohan se sattumaa vai onko muissakin Nalle-langoissa sama ominaisuus?

Mustavalkoinen Muhu alkutekijöissään

Jotain siellä puikoilla kuitenkin on... Valmistuminen ei häämötä edes keskikaukaisessa tulevaisuudessa, tämä etenee h i t a a s t i.

Saanko esitellä: paras ystäväni villasukka

Tämän pimeän vuodenajan hittituotteeni on ollut villasukka. Olen neulonut niitä syksyn aikana itselle, läheisille ja apua tarvitseville yhteensä ainakin kymmenen paria. Vaikka syksy oli huomattavan lämmin, vedin jalkaani villasukat jok'ikinen päivä. Niiden käyttömukavuus on vertaansa vailla lämpötilassa kuin lämpötilassa.

Useimmat olivat tavallisia perussukkia tavallisista sukkalangoista, joten kuviakaan ei tullut otettua. Mieluisin tavallinen perussukka syntyi Handun upeasta käsinvärjätystä sukkalangasta. Näitä tuli sadan gramman vyyhdistä kaksikin paria. Neulominen oli joutuisaa ja kivaa, värien vaihtumisen seuraaminen oli viihdyttävää kuin meren aaltojen katselu.

Raidallisia pehmeän löperöitä sukkia tein myös kaksi paria, toisen itselleni ja toisen sisarelleni. Pehmeäpintainen lanka nyppyyntyy häiritsevän nopeasti, mutta ohuutensa ansiosta nämä mahtuvat kaikkiin kenkiin. Neuloin omaa ideaaliani hieman suuremmalla puikkokoolla, jolloin lopputuloksesta tuli vieläkin pehmeämpi.

Yleensä Novitan värisuunnittelijalla ja minulla ei ole yhteisiä mieltymyksiä, mutta viime viikolla törmäsin poikkeukseen: lilansävyinen Nalle-lanka näytti aika mukavalta. En voinut olla ostamatta lankaa, vaikka sukista nyt ei enää olisi ollut puutettakaan. Samalla simppelillä perussukkaversiollani pistin menemään vielä yhden parin.



Liika toisto alkaa olla tympäännyttävää, joten tein pienenä variaationa pitsireunuksen. Tämäkin yksinkertainen pitsi on 150 neulottua reunapitsiä -kirjasta. Saadakseni rei'istä ilmavia neuloin reunuksen 1 mm suuremmilla puikoilla kuin itse sukat.

Sormikkaat kaksin kappalein

Pahan mielen sukista jäi sopivasti ihanaa merinovillaa ohueen sormikaspariin. Koska sukkien palmikkokuvio oli niin kaunis, päätin jatkaa samaan malliin. Jatkoin resorina toimivaa palmikkoa myös kämmenen sisäpuolella, mikä saa kämmenosan erityisen hyvin istuvaksi. Ranteeseen neuloin erillisen reunapitsin, jonka ohje löytyy viime vuonna suomeksi ilmestyneestä 150 neulottua reunapitsiä -kirjasta. Pakkasilmoilla nämä ovat liian kylmät, mutta vetisessä syksysäässä kyllä pärjäsi.

Tammikuisessa auringossa langan värimaailmasta saa hyvän kuvan. Samasta langasta neulotut polvisukat oli kuvattu sysipimeässä joulukuussa, jolloin värit ovat mitä sattuu.

 Itselle neulomisessa on se hyvä puoli, että koosta saa ainakin sopivan.

Toiset sormikkaat ovat hieman löperömmät. Yritin yhdistää mallissa ranteenlämmittimet ja sormikkaat, mutta käytännössä pitkät varret ovat kaikkea muuta kuin toimivat. Käsineet on puettava ennen takkia, eikä niitä kannata ottaa pois käsistä, ellei halua armotonta myttyä hihansuuhunsa sitten, kun niitä yrittää pukea takaisin. Jonain päivänä saatan tarttua saksiin ja leikata sormet pois, sitten olisi taas yksi pari lisää rakastamiani ranteenlämmittimiä!

Leuka rintaan -sukat

Kaiken piti olla ensiluokkaista upeaa sukkakokemusta varten. Lanka oli ihanaa tiukkakierteistä merinoa, juuri sopivan ohutta ja joustavaa, josta tulee kuin itsestään tasaista ja kaunista pintaa. Käsinvärjätyt värit muistuttivat Suomenlahden rantakallioita: harmaata, ruskeaa, terraa, sinertävää. Pelkkä vyyhdin silittely sai jo hyvälle tuulelle.

Mallin piti olla inspiroiva ja sopivan haastava ensimmäinen Cookie A -seikkailuni Lissajous. Pintakuviot olivat loppuun asti mietittyjä, tasapainoisia ja mukavasti sukan eri osia korostavia.

Mutta kaikki meni vinksalleen. Mallitilkku antoi neuletiheyden, jolla ei ollut mitään tekemistä lopullisen neuloksen kanssa. Aloitin ensimmäisen sukan kolme kertaa, vaihdoin puikkokokoa kerran, sitten päätin antaa mennä vain. Ihailen suuresti suunnittelijan matemaattis-avaruudellista hahmottamista ja tuhansien eri kokosarjavaihtoehtojen antamista. Mutta pelkkä mallineuleen mukaan jatkaminen ei tarvitsisi selostusta tyyliin "neulo kuvio B, neulo oikein merkkiin, neulo kuvio C, neulo nurin merkkiin, neulo kuvia A kunnes jäljellä on yksi silmukka ennen merkkiä, neulo yksi silmukka". Ohjeen lukemisesta sai päänsäryn, vaikkei siinä varsinaisesti ollut mitään vikaa.

Alunperin olin ajatellut pitäväni sukat itse, mutta turhautumisen jälkeen tuntui paremmalta ajatukselta antaa ne lahjaksi. Koko oli juuri sopiva siskolleni, joka hyväksi onneksi piti sukista.

Jokainen neuloja hahmottaa töitään hieman eri tavalla. Monet työvaiheet ovat itsestäänselvyyksiä, toiset taas tuntuvat vaativan enemmän pähkäilyä ja selittelyä. Kun ohjeen kirjoittaja ja lukija ovat tässä kovin erilaisia, ei hyvä seuraa. Paras esimerkki on äitini ohjeesta lukema: "Ensimmäinen kerros jätetään neulomatta". Voi olla, ettei se neule pääse erityisen hyvään vauhtiin.